Tutkimuksia

NVC:stä ei ole tehty vielä merkittävää analyyttistä pitkittäistutkimusta (Fullerton, 2009). NVC-harjoitusohjelmien soveltuvuutta väkivallattomuuden edistämiseen on testattu viidessä väitöskirjassa vuoteen 2008 mennessä, ja vaikkakin ne ovat suhteellisen pieniä otoksia, ne osoittavat joitain positiivisia muutoksia, joita osallistujat kokevat mallin soveltamisesta (Little 2008, 28-30). Center For Nonviolent Communication - internetsivuilla on listattuna 10 väitöskirjaa, joissa käsitellään NVC-mallia (CNVC 4, Katsottu 17.5. 2013).

Alan Rofls, joka oli perustamassa CNVC:tä (Center for Nonviolent Communication), selittää akateemisen kirjallisuuden vähyyttä seuraavasti: “Käytännösä kaikilla konfliktinratkaisumalleilla on akateeminen tausta, ja täten niillä on oppilaiden suorittamaa empiiristä tutkimusta arvioimassa niiden tehokkuutta. NVC:llä taas on erityinen alkuperä. Marshall Rosenberg, Kliinisen psykologian filosofian tohtori, tulee täysipäiväiseltä yksityiseltä puolelta kliinisessä psykologiassa ja konsultaatiossa, eli ei akateemisesta virasta. Hänen luomuksensa NVC on täysin ruohonjuuritason järjestelmä, jolla ei aiemmin ollut mitään perustaa eikä rahoitusta. Se on 100%:sti rahoitettu harjoituksilla, joita on tarjottu julkisilla työpajoilla ympäri maailmaa. Empiirinen data on nyt hitaasti tulossa, kun itsenäiset tutkijat löytävät oman rahoituksensa suorittaa ja julkaista empiirisiä vertaisarvioituja tutkimuksia.“ (Note on the Origins of NVC, 2011).

Vaikka onkin NVC:n taustoista johtuen ymmärrettävää, ettei tutkimuksia löydy vielä kattavasti, voidaan se silti nähdä tässä vaiheessa mahdollisesti NVC:n käyttöä laajemmin hidastavana tekijänä. Tämä on yksi syy siihen, miksi mekin päädyimme tekemään tutkielmamme juuri NVC:stä. Seuraavassa esittelemme kolme NVC:n koulutuksesta ja sen vaikutuksista tehtyä tutkimusta. Tarkasteltaviksi tutkimuksiksi olemme valinneet mahdollisimman erilaisia kohderyhmiä ja tarkastelutapoja sisältäviä tutkimuksia. Mikään tarkastelluista tutkimuksista ei suoraan liity ainoastaan kouluihin ja lapsiin, mutta näkisimmekin NVC:n opettamisen aikuisille opettajille olevan kaikista olennaisinta ja ratkaisevinta NVC:tä kouluihin vietäessä.

NVC-koulutuksen vaikutusten arviointi

Molly Burlesonin, Monique Martinin ja Rashunda Lewisin vuonna 2007 tekemässä tutkimuksessa tutkittiin sitä, miten NVC-koulutus on käytännössä vaikuttanut koulutuksiin osallistuneiden ihmisten elämään. Koulutuksen vaikutuksia kuvaamaan on tutkimuksessa käytetty neljää muuttujaa:  hyödyllisyyttä, käytännöllisyyttä, soveltuvuutta ja tarkkuutta/virheettömyyttä (Burleson et al., 2007, s.2).  Kyselyn tarkoituksena oli saada tietoa siitä, miten käyttäjät ylläpitivät NVC-tekniikoita, opettivatko he niitä muille ja mikä vaikutus NVC:lla oli heidän elämässään (Burleson et al., 2007, s.10). Lähtökohta tutkimuksen tekemiselle oli siinä, ettei pitkäaikaisia vaikutuksia NVC:n käytöstä ollut vielä paljoa tutkittu (Burleson et al., 2007, s.6).

Aineisto tutkimukseen saatiin kolmesta kyselyyn vastanneesta ryhmästä. Kysely lähetettiin henkilöille jotka olivat olleet NVC-koulutusviikonlopussa Atlantassa Georgiassa vuonna 2007. Näistä henkilöistä 11 vastasi kyselyyn. Lisäksi vastauksia saatiin 9 vapaaehtoista osallistujaa sisältäneeltä keskusteluryhmältä. Tämän ryhmän henkilöt olivat aiemmin osallistuneet  "Ymmärtäväisen johtajuuden" - kursseille. Valtaosa vastauksista, yhteensä 69 vastausta, saatiin kyselylomakkeella ihmisiltä jotka olivat ilmoittautuneet NVC:n käyttäjien listoille. (Burleson et al., 2007, s.2.)

Jokaiselle kyselyssä mukana olleelle ryhmälle laadittiin kyseiseen ryhmään parhaiten sopiva kyselylomake. Lomakkeet sisälsivät pääosin samanlaisia kysymyksiä, joiden katsottiin parhaiten palvelevan tutkimuskysymysten selvittämistä. Lopullinen versio 2007 vuoden koulutuskyselystä sisälsi kymmenen suljettua monivalintakysymystä ja kolme avointa kysymystä. Tämä kyselylomake lähetettiin NVC-koulutusviikonloppuun osallistuneille henkilöille. Lopullinen versio yleisestä kyselystä sisälsi 12 suljettua monivalintakysymystä ja neljä avointa kysymystä. Yleinen kysely lähetettiin NVC:n käyttäjälistoilla olleille henkilöille. Kyselylomakkeet olivat sähköisiä, linkki lomakkeisiin lähetettiin kyselyyn osallistuneiden sähköpostiin. Monivalintakysymyksissä oli useita vastausvaihtoehtoja, jotta epämääräisten vastausten mahdollisuus pienenisi ja vastaukset olisivat mahdollisimman hyvin vastaajien kokemuksia kuvaavia.  Suljettujen monivalintakysymysten tarkoituksena oli tuottaa kvantitatiivista tietoa ja avointen kysymysten tarkoituksena oli kerätä kvalitatiivista tietoa. Keskusteluryhmälle laaditut kysymykset olivat avoimia ja ne käytiin läpi nauhoitetussa istunnossa. (Burleson et al., 2007 , s.14-15.)

Jokaisen kyselyyn vastanneen ryhmän vastaukset olivat keskenään hyvin samankaltaisia. Suurimmalla otoksella eli yleiseen kyselyyn vastanneilla oli kulunut keskimäärin 14.7 kuukautta siitä, kun he olivat viimeksi osallistuneet NVC-koulutukseen. Yleisessä kyselyssä annettuihin vaihtoehtoihin vastanneista 91.3% kertoi käyttävänsä NVC:tä kotonaan, 79.7% ilmoitti käyttävänsä NVC:tä muissa sosiaalisissa ympäristöissä, työpaikoilla 76.8%, kouluissa 33,3% ja 43.5% jossain muissa yhteyksissä. Yli kolme neljästä yleiseen kyselyyn vastanneesta kertoi vieneensä NVC-oppeja eteenpäin myös toisille.  (Burleson et al., 2007, s.28.)

Kyselyn vapaissa kysymyksissä kysyttiin mm. minkälaisissa tilanteissa vastaajat kokivat NVC:n hyödylliseksi. Osa vastaajista (n=8) mainitsi NVC:n toimivan hyvin kommunikoinnissa heidän lastensa kanssa ja kertoi siitä,  kuinka ymmärrys ja toiminta haastavissa tilanteissa oli parantunut ja helpottunut. Osa vastanneista mainitsi NVC:n toimivan myös kouluissa sekä erityisesti ongelmanuorten kanssa työskentelyssä. (Burleson et al., 2007, s.30.)

Vastaajista 94.2% kertoi NVC:n lisänneen heidän henkistä hyvinvointiaan ja saaneen aikaan positiivisia muutoksia heidän elämässään. Yleisimmän syyn elämänlaadun kohoamiseen koettiin olevan kommunikaation parantuminen itsen ja muiden välillä. Seuraavaksi yleisin syy oli se, että osallistujat kokivat tietoisuutensa tunteiden ja tarpeiden suhteen parantuneen.

5.8% vastaajista kertoi, ettei NVC vaikuttanut heidän elämäänsä. He kertoivat NVC:n vaikuttaneen jonkin verran, mutta ei tarpeeksi aikaan saadakseen merkittäviä muutoksia heidän kohdallaan.  (Burleson et al., 2007, s.29-30.)

Keskusteluryhmässä toteutettu kysely tuotti samankaltaisia tuloksia kuin kyselylomakkeilla kerätty tieto. Osallistujat kokivat NVC:n tärkeäksi osaksi elämäänsä. He kokivat NVC:N toimivan kohdallaan itseilmaisussa, konfliktien ratkaisussa, lisäävän ymmärrystä ihmissuhteissa, päätösten teon helpottajana sekä ihmisiä yhdistävänä tekijänä. Osallistujat määrittelivät NVC:n elämäntavaksi, joka tarjoaa tavan ymmärtää itseä ja olla selkeä, tarkoituksenmukainen ja empaattinen kommunikoija suhteessa itseen sekä toisiin. Osallistujat kuvailivat NVC:n toimintaa ihmisten välisten muurien murtajana, kun tunteet ja tarpeet ilmaistaan empaattisen kuuntelun, yhteyden ja ymmärryksen kautta. Ennemmin kuin vain työkaluna, NVC nähtiin ryhmäläisten mukaan uutena olemisen tapana, joka saattaa vuorovaikutuksen osapuolet uudelle tietoisuuden tasolle, joka on käytettävissä aina eikä vain konfliktitilanteissa. (Burleson et al., 2007, s.33-34.)

Olennaisena ja mielenkiintoisena lopputuloksena voidaan huomata, että kaikki kyselyyn vastanneet, jopa ne ihmiset jotka kokivat ettei NVC saanut aikaan muutoksia heidän

elämässään, tukivat NVC:tä ja sen käyttöä ja olivat optimistisia NVC:n suhteen.

Tulokset puoltavat NVC:n toimivuutta itsensä tiedostamisen kautta, joka taas johtaa parantuneeseen kommunikaatioon ja ihmissuhteisiin toisten kanssa. Tulokset puoltavat NVC:n käyttökelpoisuutta ja monitahoisuutta vuorovaikutuksen, itseymmärryksen, empatian ja avoimemman kommunikoinnin työkaluna ja jopa elämäntapana.  (Burleson et al., 2007, s. 2, 34, 39-40.)

NVC-harjoitteluohjelman vaikutus lukio-ikäisiin nuoriin naisiin

Marion Little tutki vuonna 2002 väitöskirjassaan NVC:hen pohjaavaan ja väkivallan ehkäisyyn painottuvan Total Honesty/Total Heart ohjelman vaikutusta 16-18 vuotiaisiin marginalisoituneisiin nuoriin lukiota käyviin naisiin. Kaikilla oli taustalla köyhyyttä ja kaikki olivat kokeneet väkivaltaa. Osalla oli rikostaustaa, osa kasvatti lapsia ja kaikki kamppailivat lukion suorittamisen kanssa. Malli on erityinen, koska se keskittyy empatiaan ja itse-empatiaan konfliktinratkaisun olennaisina komponentteina, mikä on harvinaista. Tytöt osallistuivat vajaan kuukauden aikana kuuteen 1,5 tuntia kestävään Total Honesty/Total Heart sessioon, eli yhteensä 10 tunnin ajan. Sessiot koostuivat seuraavista osa-alueista:

1. Esittely: kurssin yhteenveto, osallistujien mielenkiinnon kohteet, väkivallan määrittely. Tarveteorian määrittelyä, tarve ja tunne-sanaston kartuttamista
2. Voimaparadigmat ja läpileikkaus NVC:hen: Kriittistä keskustelua voimankäytön konsepteista. Restoratiivinen ja retribuuttinen voima. Keskustelua restoratiivisesta ja retribuuttisesta kielenkäytöstä. NVC:n esittelyä empatian lisäämiseen ja konfliktien selvittämiseen. Läpileikkaus neljään askeleeseen (havainto, tunne, tarve, pyyntö).
3. Taitojen integrointi harjoittelulla: Integrointiharjoitteita perustaitojen soveltamisen helpottamiseksi, kahdenlaisista pyynnöistä keskustelu (yhdistymispyyntö ja toimintapyyntö), mallin kolmen vuorovaikuttamis osa-alueen tutkailua (itse-empatia, rehellinen ilmaisu ja empatia toisia kohtaan)
4. Jatkoharjoittelua ja itse-empatian kehittämistä: Harjoitteita mallin sujuvaan käyttöön, mallin puhekieleen kääntämistä, empaattinen kuuntelu, harjoitteita ja keskustelua itse-yhteyden ja empatian kehittämiseen.
5. Viha: Harjoitteita ja keskustelua vihan ilmaisemisesta rehellisesti (ilman nimittelyä, syyttämistä tai häpeän aiheuttamista), vihan vastaanottaminen (itse-empatia ensin, sitten rehellisyys ja empatia toisia kohtaan) ja vihaisten viestien kääntäminen tunteiden, tarpeiden ja pyyntöjen kielelle. Katumuksen ja kiitollisuuden ilmaisu, harjoitteita ja keskustelua tukemaan havaintoihin perustuvaa sydämellistä ilmaisua. Näiden ilmaisujen vaikutus tunteisiin ja tarpeisiin
6. Mallin improvisointiin liittyvien kysymysten käsittelyä: Yhteenvetoharjoitteita ja keskustelua tukemaan taitojen kartuttamista vastaamaan osallistujien tarpeita. Osallistujien tukemista kehittämään strategioita käsittelemään väkivaltaisia tilanteita, kysymysten ja huolien käsittelyä yhdessä vertaisvalmennuksen keinoin. (Little 2002, 224-225).

Menetelminä opetukseen käytettiin NVC:n opettamiseen tarkoitettuja tanssilattiakortteja (Belgrave & Lawrie, 2004), videoklippejä, parikeskustelua, pienryhmäharjoittelua, suuria ryhmäharjoitteita, brainstormausta ja roolileikkejä. Painopisteenä oli tanssilattiakorttien kautta tapahtuva mallin fyysinen hahmottaminen ja ohjaajan oma roolimalli. (Little, 2002, 67.)

Otoskoko tutkimuksessa oli 14 henkilöä, joista 7 kävi läpi harjoitusohjelman ja loput 7 toimi verrokkiryhmänä, joka ei suorittanut harjoittelua ollenkaan, koska eivät erinäisistä syistä johtuen päässeet ensimmäisille harjoituskerroille. Tutkimuksessa yhdistyi yksinkertainen kvasikokeellinen ennen harjoittelua ja harjoittelun jälkeen tehty kirjallinen testi (tarjoten kuvaavaa tilastoaineistoa) sekä kvalitatiivinen data, jota kerättiin harjoituksissa ja haastatteluilla.

Kirjallinen testi koostui 20 sosiaalista kyvykkyyttä mittaavasta kysymyksestä, jotka suoritettiin ennen ja jälkeen harjoitusohjelman. Kysymyksissä oli käytössä Likert-skaala (“Ei koskaan helppoa”, “joskus helppoa”, “usein helppoa” ja “melkein aina helppoa”.). Harjoituksen jälkeen oli huomattavissa selkeää paranemista testituloksissa. Harjoittelun jälkeen seitsemän kysymyksen kohdalla “usein helppoa” ja “melkein aina helppoa” vastaajien määrä oli noussut vähintään kahdella. Osallistujaryhmässä ei esiintynyt kahden tai useamman vastaajan vastausten huonontumista missään kysymyksessä. Verrokkiryhmässä, jossa ei oltu osallistuttu harjoitukseen, oli taas jälkitestissä “usein/aina” vastausten määrä laskenut 12 kysymyksen kohdalla vähintään kahdella verrattuna alkutestiin. Verrokkiryhmässä ei esiintynyt kahden tai useamman ihmisen verran parantumista missään kysymyksessä. Suurta laskua verrokkiryhmässä tiettyjen kysymysten osalta voi selittää se, että he näkivät, kun Little esitti NVC -mallia toisille ja he saivat näin kontrastia omaan tapaansa toimia. Suurinta nousua harjoittelun jälkeen oli väittämässää: “on helppoa ilmaista itseäni niin että tulen ymmärretyksi”, johon ennen harjoittelua kaksi oli vastannut usein/aina ja harjoittelun jälkeen kaikki seitsemän vastasi usein/aina. (Little, 2002, 94-95.)

Avainkäsitteiden ymmärtämistä testattiin kirjallisella kyselyllä, jossa painotettiin NVC:hen liittyvien käsitteiden ymmärtämistä ja niiden erottelua (havainto vs. arvio; tunne vs. ajatus; tarve vs. strategia; pyyntö vs. vaatimus). Osallistujat paransivat tuloksiaan keskimäärin 35% (vaihdellen 29%-64%). Verrokkiryhmä huononsi tuloksiaan keskimäärin 16% (vaihdellen 7%-23% välillä). (Little, 2002, 98.)

    Empatian kehittymistä testattiin pyytämällä oppilaita tunnistamaan omiaan sekä toisten tunteita ja tarpeita kolmessa eri skenaariossa. He saivat itse-empatiapisteen, jos vastasivat oikein oman tarpeen ja tunteen sekä yhden empatiapisteen, jos he arvasivat oikein toisen mahdolliset tarpeet ja tunteet. Harjoitteluohjelmaan osallistuneilla itse-empatiapistemäärät nousivat keskimäärin 57% ja empatiapistemäärät 76%. Verrokkiryhmässä itse-empatiapisteet laskivat 19% ja empatiapisteet laskivat 9%. Tämä näyttäisi osoittavan sen, että harjoitteluohjelmalla on ollut selkeää vaikutusta omien ja toisten tarpeiden sekä tunteiden tunnistamisen kehittymiseen. (Little, 2002, 98-99.)

    Ajatusten takana olevien tunteiden ja tarpeiden tunnistusta testattiin kysymyslomakkeella, jossa oli 11 eri ajatusta, kuten “minut on petetty”. Oppilaiden tuli kirjata tunteet ja tarpeet, jotka ovat kunkin ajatuksen takana. Tässä testissä osallistujaryhmän tulokset nousivat keskimäärin 38% (vaihdellen 18%-59% välillä). Verrokkiryhmällä tulokset laskivat keskimäärin 8% (vaihdellen 0%-8% välillä). (Little, 2002, 100-101.)

    Osallistujaryhmä sai alkutestissä, joka koostui edellä mainituista kolmesta testistä (avainkäsitteet, empatia ja ajatukset), keskimäärin 21% oikein ja jälkitestissä 65% oikein, eli yhteensä 44% nousua pisteissä. Tähän vaikuttaa hiukan se, että kaksi osallistujaa ei jostain syystä jälkitestissä vastannut kaikkiin kysymyksiin, sekä oletettavasti se, että vain kaksi oppilasta osallistui jokaiselle harjoituskerralle. Osallistujien tunne- ja tarvesanasto oli kasvanut jälkitestiin mennessä 36 sanasta 102 sanaan.  Verrokkiryhmässä keskimääräiset pisteet oli alkutestissä 18% ja jälkitestissä 4%, eli keskimäärin 14% laskua pisteissä, joka johtuu Littlen mukaan siitä, ettei osa verrokkiryhmäläisistä jaksanut vastata kysymyksiin, koska he eivät kokeneet ymmärtäneensä niitä alkutestissäkään. (Little, 2002. 102-103.)

Kvalitatiivista aineistoa kerättiin haastattelemalla osallistujia. Kysymykset liittyivät siihen, miksi he osallistuivat, miten he näkevät toisten ratkaisevan konflikteja, kuinka he tunsivat NVC:n käsitteitä entuudestaan, harjoitusohjelman vaikutuksiin ja palautteeseen harjoituksen järjestämisestä.

Osallistujat ilmoittivat halunneensa harjoitusohjelmaan, koska halusivat oppia ratkaisemaan konflikteja paremmin ja olla enemmän itsetietoisia. Osallistujien näkemys muiden tavasta ratkaista konflikteja oli lähinnä epäsuoran ja verbaalisen agression kautta. Osallistujien käsitys NVC:n konsepteista ennen harjoittelua oli vähäistä. Haastatteluissa ilmeni, että osallistujat olivat pitäneet harjoitusaktiviteetteja innostavina ja hyödyllisinä, osan latteasta alkuinnostuksesta huolimatta. Aktiviteetit ja materiaalit olivat auttaneet pääkonseptien ymmärtämisessä. Erityisesti NVC-lattiakortit sekä videoharjoitteet, joissa osallistujat tarkkailivat, mitä esiintyjät havainnoivat, tunsivat, tarvitsivat ja pyysivät, olivat suosittuja osallistujien keskuudessa. Pitäjän tapa aloittaa tunnit kellonsoitolla, tarinalla ja pienellä herkulla oli myös vastaajien mieleen. Suuren vaikutuksen teki myös se, että pitäjä toi kukkia tunneille. (Little, 2002, 109.)

Osallistujien parannusehdotuksina oli, että olisi ollut vielä enemmän vuorovaikutusta ja lyhyempiä selityksiä. Olisi haluttu myös enemmän NVC:n mallien käsittelyä heidän oman elämänsä esimerkkien kautta. Myös vielä laajempaa skaalaa pelejä, roolileikkejä ja aktiviteetteja kaivattiin, jotta osallistujat olisivat voineet tutkia malleja ja konsepteja sekä niiden toimivuutta laajemmin. Toiveena esitettiin myös sitä, että tämänkaltaista harjoittelua tarjottaisiin yläkoulussa, koska siellä sosiaalinen “draama” vastaajien mukaan alkaa. (Little, 2002, 109-110)

Vastaajien mielestä tärkeintä harjoitusohjelmassa oli NVC:n komponenttien

(havainto, tunne, tarve, pyyntö) ymmärtäminen. Nämä nähtiin täydentävinä taitoina, jotka todettiin tehokkaiksi eri näkökulmista jokaisen vastaajan mielestä. Osallistujat olivat tulleet itsetietoisemmiksi ja he näkivät vaihtoehtojen kirjon vuorovaikutustilanteissa laajempana, mahdollisesti välttäen aikaisemman väkivaltaisen käyttäytymisen. Lopuksi he kaikki olivat kiitollisia saadessaan laajemman sanavaraston itseilmaisuun, itse-empatiaan ja empatiaan toisia kohtaan. Taidot nähtiin hyödyllisinä vanhemmuuden tukemisessa, kaverisuhteissa, vanhempien, opettajien ja poikakavereiden kanssa. Yksi jopa arveli taitojen olevanhyödyllisiä pitämään henkilön turvassa juhliessa. Kysyttäessä miten osallistujat kuvailisivat harjoitusohjelmaa kavereilleen, he vastasivat, että harjoituksissa on turvallinen ympäristö oppia konflikteista ja kehittää työkaluja kohdata niitä. Erityisesti osallistujat painottaisivat tunteiden ja tarpeiden tunnistamisen oppimista. (Little, 2002, 104-115.)

    Marionin toiveena oli, että osallistujat kokisivat sosiolingvistisen muutoksen retributiivisesta restoratiiviseen sosiaaliseen paradigmaan. Positiiviset tulokset ja NVC:n käyttäminen arjessa, josta osa osallistujista ilmoitti harjoiteltuaan vain viidestä yhdeksään tuntiin, antavat viitteitä siitä, että ohjelma saavutti tavoitteensa, ja että se on lupaava väkivallan ehkäisystrategia. (Little 2002, 149.). Huomionarvoista on se, että ohjelmassa oli elementtejä, jotka on yhdistetty tehokkaisiin väkivallan ehkäisyohjelmiin, kuten metodeja voimistaa sosiaalisia, emotionaalisia, behavioraalisia, kognitiivisa ja moraalisia kompetensseja (Catalano, Berglund, Ryan, Lonczack & Hawkins, 2004, 114).

NVC psykiatrisessa hoitotyössä

NVC on tutkitusti ollut mukana dramaattisten muutosten aikaansaamisessa oikeuslääketieteellisessä psykiatrisessa hoitotyössä, jossa korkea väkivallan taso on normaalia.

NVC laitettiin toimintaan yhdessä muiden menetelmien kanssa yrityksenä vähentää väkivaltaa. Menetelmien sanottiin vähentävän väkivallan avainindikaattoreita 90% kolmen vuoden aikana keskitason turvallisuuden yksikössä (Riemer & Corwith, 2007, 7–10), ja n. 50% maksimiturvallisuustason yksikössä yhden vuoden aikana (Riemer, 2009).