Osa-alueet ja vaiheet

NVC koostuu itse-empatiasta, empaattisesta kuuntelusta ja rehellisestä ilmaisusta. Tässä kuvailemme empaattisen kuuntelun ja rehellisen ilmaisun vaiheita: havaintoa, tunnetta, tarvetta ja pyyntöä tarkemmin. Vaiheiden tarkan noudattamisen sijaan tärkeämpää on NVC-ajattelun sisäistäminen ja ymmärtäminen (Rosenberg, 1998, 16).

Rehellinen itseilmaisu

Rehelliseen itseilmaisuun NVC:ssä kuuluu yleensä havainnon, tunteen, tarpeen ja pyynnön ilmaisu. 
Havainto kertoo kokijan havainnon tapahtumasta ja selkeyttää asiayhteyden, jotta toinen osapuoli tietää mistä on kyse. 
Tunteen ilmaisu luo emotionaalista yhteyttä toiseen ihmiseen, sillä tunteisiin kaikki voi samaistua. 
Tarpeen ilmaisu ilmaisee mikä on sillä hetkellä meille tärkeää ja niihin on helppo samaistua sillä perustarpeet ovat kaikille ihmisille samoja.
Pyyntö esittää minkälaisesta reaktiosta tai vastauksesta tilanteemme helpottuisi ja tunnetilamme parantuisi. Asiayhteydestä riippuu mitä vaiheita käytämme. Havaintoa ei tarvitse ilmaista mikäli asiayhteydestä se kuitenkin ilmenee. Tunteen ilmaisun voi jättää pois mikäli vuorovaikuttavien osapuolten välinen yhteys on riittävä tai se ei todennäköisesti tilanteesta johtuen lisäisi yhteyttä. (URL, katsottu 22.5.2013)

Esimerkki tilanne

Esimerkki tilanne helpottaa ymmärtämään miten rehellisen itseilmaisun ja empaattisen kuuntelun protokollat käytännössä toimivat.Tässä vaiheessa on hyvä huomioida, ettei malli sellaisenaan välttämättä toimi jokaisessa konfliktitilanteessa, tämä johtuu siitä että suurin osa oppilaista ja koulun henkilökunnasta eivät ole tottuneet käyttämään NVC:tä. Emme uskokkaan että malli toimisi aukottomasti joka tilanteessa. Malli luo vain rungon ja perusidean toiminnalle josta voi jatkaa soveltamista käytännön tilanteiden mukaan.

Tilanne:  Luokassa on opetustilanne ja oppilas puhuu opettajan päälle. Opettaja voi menetellä seuraavalla tavalla.

Rehellinen itseilmaisu (itsensä ilmaisu konflikin kokemiseen liittyen)

Havainto: Puhut samanaikaisesti kuin minä

Tunne: Tällä hetkellä olen turhautunut

Tarve: Haluaisin rauhaa opetukselleni ja toivoisin todella että oppisitte tämän asian.

Pyyntö: Voisitko odottaa että olen saanut sanottua tämän tehtävänannon loppuun?

Tilanne jatkuu: Opettajan päälle puhunut oppilas jatkaa puhumista.

Empaattinen kuuntelu

Tarkoituksena on arvata toisen havainnot, tunteet, tarpeet ja pyynnöt toisen sanojen, tai hiljaisuuden takaa, sekä varmistaa arvauksien osuvuus. Tärkeää on kuulla mikä helpottaisi tai parantaisi toisen oloa.

Tunteen arvaaminen: Onko sinun tällä hetkellä vaikea keskittyä opetukseen? (toisinsanoen tunnetko olosi levottomaksi?)

Tarpeen arvaaminen: Ja haluaisit jatkaa keskustelua Jaakolle. (Tarve vuorovaikutukseen)

Pyynnön tai toiveen arvaaminen:  Auttaisiko jos tunnin jälkeen kaikki saisi jakaa hetken kuulumisiaan? (jos oppilas kokee tarpeensa vuorovaikutukseen suuremmaksi, kuin opettajan tarpeet tunnin sujuvuudelle ja rauhalle niin oppilas voi jatkaa edelleen juttelua.) Opettaja voi tilanteen mukaan ehdottaa myös hiljaisemman äänen käyttöä tai muuta ratkaisuehdotusta.

Tässä on huomioitavaa, että tilanteesta riippuen kaikkia osa-alueita ei tarvitse arvata. Ja mikäli opettaja päätyy huutamaan tai uhkaamaan rangaistuksella oppilaat hiljaiseksi, niin tärkeää on antaa itse-empatiaa itselle hetkessä tai ainakin myöhemmin. Huutaessa ajavina tarpeina voi olla kunnioitus, rauha ja tunnin sujuminen. Tarpeet hyviin väleihin oppilaiden kanssa eivät silloin välttämättä täyty ja pitkällä aikavälillä oppilaat itse omaksuvat samanlaisia käyttäytymismalleja, jolloin he huutaen ja rangaistuksilla uhaten pyrkivät saamaan muutosta muissa. Ja mikäli rauha saavutetaan jatkuvasti rangaistuksilla tai käskyttämisellä, se vie pitemmän päälle oppilailta sisäsyntyisen ilon tehdä opettajan toiveiden mukaan omasta myötätunnostaan ja halusta tukea tuntien sujumista. Oppilaat voi ajatella että ei ole järkeä tehdä niinkuin opettaja haluaa koska sitten opettaja luulee että rangaistuksia kannattaa jaella. Tai pahempana vaihtoehtona oppilaat tiukkojen rangaistuksien pelossa alistuu tekemään kaiken ja oppivat samalla tukahduttamaan omat tarpeensa jos joku heitä voimakkaampi on vastassa. Samalla he omaksuvat että jos on voimakas ja käskyttää muita niin voi saada haluamansa.
Tiedostamme kuitenkin että luokkahuonetilanteessa NVC-prosessia täytyy monesti soveltaa ja oppilaat voivat aluksi olla todella hämmentyneitä kun puhutaan tunteista ja tarpeista. Kotona ja muualla ei välttämättä ole kuultu ennen vastaavaa tapaa käsitellä asioita.

Vaiheet

NVC:n vaiheiden tarkempaa analyysiä.

Havainto

NVC:n rehellisen itseilmaisun ensimmäinen vaihe, havainto, on tärkeä erottaa arvioinnista. Rosenbergin mukaan jos sekoitamme havainnon ja arvioinnin keskenään ihmiset kuulevat helposti arvostelua ja syyttelyä itseään kohtaan (Rosenberg, 2008, 33). NVC ei vaadi, että luopuisimme arvioinnista tai tulkitsemisesta ja pitäytyisimme pelkissä havainnoissa. Sen sijaan NVC kyllä esittää, että tiedostaisimme havainnon ja arvioinnin välisen eron. NVC:ssä vältetään kaavamaisia yleistyksiä. Arvioidessa tilannetta, arviointi pyritään keskittämään tilannekohtaisiin selkeisiin havaintoihin. Rosenberg (2008, 32) esittää semantikko Johnsonin tutkimuksia siitä että kielemme on tutkitusti epätäydellinen väline ja aiheutamme itsellemme ongelmia, kun käytämme kaavamaista kieltä yrittäessämme kuvata alati muuttuvaa todellisuutta. Kielemme houkuttelee meidät puhumaan muuttumattomuuksista, normaaliudesta, helpoista ongelmista ja lopullisista ratkaisuista. Kuitenkin maailma on prosessien, muutoksen, erilaisuuden, suhteiden ja monimutkaisuuden maailma. Tämä epäsuhde alati muuttuvan maailman ja kielemme kaavamaisuuden välillä on osa ongelmaamme. (kts. Johnson, 1972.) Rosenberg painottaa että alati muuttuvassa maailmassa esittäisimme havaintomme sen hetkiseen tilanteeseen liittyen välttäen sanoja “aina”, “ei” koskaan ja  “joka kerta”. Lauseen “Te ette tottele!” voi muokata arvioinnista havainnoksi sanomalla esimerkiksi “Olen pyytänyt teitä kahdesti laittamaan paperit paperinkeräykseen ja olen löytänyt nyt kolme kertaa roskiksesta papereita” Näin pyritään välttämään toisten ihmisten ja heidän käyttäytymisen arvostelua ja arviointia ja pitäydytään oman havainnon ja sen hetkisen kokemuksen esille tuomisessa. (Rosenberg, 2008, 38.)

Tunne

NVC:n toisessa vaiheessa pyritään ilmaisemaan omat tunteet toiselle ihmiselle, pyrkien erottamaan ne ajatuksista. Rosenbergin mielestä olisikin tärkeää oppia erottelemaan tunteita moniin eri sävyihin ja kehittää tunnesanastoamme. Oppia ilmaisemaan mikä on sisällämme elossa, saadaksemme toiseen yhteyden. Toisien nimittelemiseen käyttämämme sanavarasto onkin Rosenbergin mielestä monesti laajempi kuin se, jolla voimme selkeästi ilmaista omaa tunnetilaamme. Rosenberg painottaa myös että monesti sekoitamme tunteen ajatukseen tai mielipiteeseen sanoen esimerkiksi “Minusta tuntuu, että sinä et nyt oikein tajua”. Rosenberg käyttää esimerkkinä naista jota hän konsultoi. Nainen sanoi miehestään “minusta tuntuu, kuin olisin naimisissa seinän kanssa”. Tällainen kuulostaa miehestä kritiikiltä, eikä kannusta tai voimaannuta häntä muutokseen. Kritiikki voi aiheuttaa sulkeutumista tai kapinahenkeä. Nainen olisi voinut sanoa miehelleen “Tunnen itseni yksinäiseksi. Haluaisin sinuun vahvemman tunnesiteen”. (Rosenberg, 2008, 45-49.) Tunteita käsittelemme tarkemmin keskeiset käsitteet osiossa.

Tarve

Kolmannessa vaiheessa ilmaistaan oma tarve, joka ilmaisee toiselle mitä me sillä hetkellä tarvitsemme ja arvostamme. Toisiin kohdistuvat arvostelut ovat Rosenbergin mielestä omien toteutumattomien tarpeiden vieraantuneita ilmaisuja. Jos joku sanoo “Et koskaan ymmärrä minua”, hänen viestinsä on että hänen tarpeensa ymmärretyksi tulemiselle on jäänyt täyttämättä.  Rosenbergin mielestä on valitettavaa, että usein ihmiset ovat taitavampia havaitsemaan toisissa vikoja kuin ilmaisemaan omia tarpeitaan. Rosenbergin kokemus on että kun ihmiset alkavat puhumaan siitä mitä he tarvitsevat eikä siitä mikä toisissa on vikana, on helpompi löytää kaikkien tarpeet tyydyttäviä menettelytapoja. Tarpeet tulee erottaa strategioista. (Rosenberg, 2008, 59-66.) Esimerkiksi kunnioitus on ihmistarve, jonka täyttämiseen on monia strategioita. Auto tai Internet eivät ole ihmistarpeita vaan strategioita täyttää tarpeita. NVC:n mukaan Ihmisten on helpompi samaistua sinuun ja tuntea myötätuntoa kun he ymmärtävät tarpeitasi. Tarpeiksi käsitetään universaalit ihmistarpeet joista voi lukea keskeiset käsitteet osiosta

Pyyntö

Neljännessä vaiheessa ilmaistaan pyyntö. NVC:ssä pyritään sellaiseen tapaan pyytää, joka herättää toisissa halua vastata tarpeisiimme myötäelävästi. Rosenbergin mielestä on tärkeää käyttää pyynnöissä positiivista kieltä. Jos sanot vain mitä et halua toisen tekevän, niin epäselväksi jää se mitä haluat. Jos sanoo esimerkiksi “en halua että vietät niin paljon aikaa töissä”, epäselväksi jää mitä oikeasti halutaan. Tarpeiden täyttymisen kannalta tehokkaampaa olisi ilmaista esimerkiksi “Pyydän että viettäisit enemmän aikaa minun ja lasten kanssa”. Rosenberg näkee että ihmiset ovat monesti valmiita rikastuttamaan elämäämme jos ilmaisemme heille tarpeemme rehellisesti. Monesti on tärkeää täsmentää oma pyyntö konkreettisiksi teoiksi väärinkäsitysten välttämiseksi. Rosenberg käyttää esimerkkinä isää joka pyysi pojaltaan “en halua sinulta muuta kuin että alat ottaa hiukan vastuuta”. Pyynnön selkiyttämiseen keskittyvän keskustelun jälkeen isä myönsi mitä oikeasti tarkoitti “ei kuulosta oikein hyvältä, mutta kun sanon haluavani vastuun ottamista, tosiasiassa tarkoitan, että haluan hänen tekevän kyselemättä kaiken mitä pyydän.”. Monesti voi olla vaikea myöntää mitä me oikeasti haluamme, jolloin on helpompi syyllistää toista. Pyynnöt tulee erottaa vaatimuksista, joista pyyntö eroaa ainoastaan tavassamme reagoida kieltäytymiseen. Mikäli esitämme vaatimuksen, niin kuullessamme kielteisen vastauksen reagoimme syyllistämällä toista. Pyyntö on pyyntö, jos sen esittäjä osoittaa empatiaa myös toisen ihmisen tarpeille. (Rosenberg, 2008, 72-77.)